Turmeltajan Jääräys

Rekisteritiedot VH18-018-0711
Rotu, sukupuoli suomenhevonen, ori
Väri, säkäkorkeus rautias, 143 cm
Syntymäaika, ikä 02.04.2018, 3v
Painotuslaji, koulutustaso heA/100 cm/helppo
Kasvattaja Turmeltaja
Omistaja VRL-14684

Sukutaulu & jälkeläiset   •   Kilpailukalenteri   •   Päiväkirja

Turmeltajan Jääräys, eli tuttavallisemmin Kurttu vaan, on hellyyttävä ja sympaattinen pikkuori, jota ei oikein voi ottaa tosissaan. Se on vain niin pirun suloinen kiukutellessaan kuin iso, karjas ja valtava ori – jos raudikko katsoisi peiliin, se näkisi siellä luultavasti jotain paljon isompaa sekä mahtavampaa, mitä se itse on. Välillä tuntuu siltä, että Kurttu ei mahdu samaan tilaan valtaisan egonsa kanssa, mutta sitä ihmisen ei tarvitse kavahtaa. Onhan ori oikeasti ihan hirmu kiva hevonen, joka ei todellisuudessa tahdo mitään pahaa käsittäjilleen. Se on vain hapatettu sitruunaliemessä, ja Kurtun perusilme on sen mukainen. Ori on kuitenkin helppo saada innostumaan, sillä oikeasti se tykkää kaikesta tekemisestä. Aivan kuin se tahtoisi esittää jotakin, todellisuudessahan Kurttu ei ole lainkaan ilkeä, vähän myrttyinen ja orimainen päältäpäin vain. Kovan kuoren sisällä on veikeä, yhteistyöhaluinen ja iloinen pikkusuokki, jonka sydän on täyttä kultaa.

Meidän höntti rehvastelijamme on aika mielenkiintoinen hoitaa. Kun se päästää irti murjottavasta ulkokuorestaan, kuoriutuu orista ilkikurinen kujeilija, joka suhtautuu uteliaalla asenteella kaikkeen ja pörrää karsinassaan puolelta toiselle korvat hörössä. Seuraavana hetkenä Kurttu kuitenkin vetää turpansa ryttyyn ja potkaisee seinää esimerkiksi liian kovan harjan vuoksi. Sitä ei ailahtelevasta perusluonteesta huolimatta luulla juuri koskaan tammaksi, sillä Kurttu yrittää kovasti näyttää urhealta ja pelottavalta jättiorilta uhitellessaan, ja onnistuukin siinä sen verran, ettei siitä saa heti ensimmäisenä prinsessamaista mielikuvaa. Kuten alussa totesinkin, Kurttu ei siitä huolimatta näytä niin kauhistuttavalta, että sitä pitäisi jotenkin pelätä – se on vähän kuin isoegoinen shetlanninponi. Ori osaa karkottaa herkimmät ja aloittelevimmat hevosihmiset ympäriltään pois, mutta vähänkin enemmän kokemusta omaavat tietävät, ettei Kurttu oikeasti ole mikään hurjimus, sympaattinen pikkuinen vain, jolla on jonkinlainen tarve elvistellä kamalasti, vaikka siltä löytyykin oikeasti hirmuisesti sydäntä ja yhteistyöhalua.

Kurttu on yksi energisimmistä hevosista, mitä olen ikinä tavannut. Yhden vapaapäivän jälkeen se on todellinen sähköjänis, mutta kuitenkin ihan siedettävä – kaksi vapaapäivää taas nousevat orin huppuun jo sen verran, ettei sitä ja sen pukitteluita tahdo enää kestää. Kurttu on erittäin kevyt takapäästään, ja jos sen jättää hetkeksikin ilman tekemistä ratsastamisen aikana, keksii ori omia tehtäviä, joihin kuuluvat usein hervottoman kokoiset pukit. Näitä Kurtun ikäviä puolia kompensoivat kuitenkin muun muassa elegantit liikkeet, kiva suku ja kestävyys. Jälkimmäisestä on etua ainakin maastoesteradoilla, ja esimerkiksi lisätyt askellajit sujuvat Kurtulta kuin vettä vaan, koska sillä on niin hirmuisesti voimaa – liekö ne takajalkojenkin lihakset kehittyneet niistä valtaisista pukeista…

Hypätessä Kurttu on vielä vähän hankalampi kuin sileällä. Se on kovin pörhäkkänä ja tuntuu lähtevän lentoon joka askeleella, mutta ori ei kuitenkaan ole kovin vahva suustaan, ei etupainoinen ainakaan. Se ei kippaa painolastiaan etujalkojen varaan edes esteille kamalaa vauhtia imiessään, vaan koikkelehtii ketterästi eteenpäin takajalkojensa voimalla. Pidätteet ori joko ignooraa, tai sitten se suuttuu niistä, joten paras keino hidastaa Kurtun menoa on koota sitä sen verran, ettei se pääse juoksemaan alta pois. Kurttu kuitenkin pysyy koko ajan tasapainoisena, joten kokoaminen ei ainakaan haittaa orin hyppäämistä, eikä se tee hallaa kouluratsastustakaan ajatellen.

Kilpailuissa tämä hevonen on vähän haastavampaa sorttia. Ori ei turhia hermoile paineesta tai ratsastajan jännityksestä, mutta se on muuten vain vähän puolihullu. Ainakin se osaa matkustaa traileria tuhoamatta ja väliseinän takana seisovaa hevosta pahoinpitelemättä, mutta kisapaikalla aika moni asia on tuhoutunut yli-innokkaan Kurtun vuoksi. Kokenut hevosihminen saa sen pysymään aisoissa, joten se on kaikkea muuta paitsi vaarallinen, välillä sillä kiehuu vain yli, ja loputonta energiaa on yksinkertaisesti pakko päästä purkamaan vähän.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Turmeltajan Jänkäri
KTK-II
ii. Jänkäjaapo
KTK-I
iii. Joajuska
iie. Melian Aava
ie. VIR MVA Ch Lumoloihtu
KTK-I
iei. Turaani
iee. Lymyloihtu
e. Vähäpellon Pusupilvi
KTK-II, KERJ-II
ei. Ristimurhe
KTK-II, ERJ-I, KERJ-I, KRJ-I, SLA-I
eii. Ristitoivo
eie. Murheenkryyni
ee. Ch Pusupulveri
KTK-II, ERJ-I, KERJ-I, KRJ-I, SLA-I
eei. Pilvipulveri
eee. Taikasuukko

Jälkeläisinfo

o. Varsan nimi 00.00.2013 e/i. Vanhemman nimi Omistaja tähän
o. Varsan nimi 00.00.2013 e/i. Vanhemman nimi Omistaja tähän
o. Varsan nimi 00.00.2013 e/i. Vanhemman nimi Omistaja tähän
o. Varsan nimi 00.00.2013 e/i. Vanhemman nimi Omistaja tähän

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Maecenas sed ipsum metus. Nullam fringilla augue ac nunc sagittis, sit amet scelerisque dui placerat. Nulla vestibulum nibh eu erat volutpat interdum. Praesent at euismod urna. Nulla facilisi. Fusce lacus eros, dignissim vel diam a, egestas porttitor ante. Donec tempor bibendum vehicula. Sed mattis justo at mauris euismod tristique. Donec scelerisque a tellus non semper. Morbi pellentesque, neque ut porta sollicitudin, sapien mauris scelerisque metus, nec rutrum dolor leo et dui. Etiam sit amet tincidunt felis, ac ultrices quam. Nulla ornare nulla quis velit sollicitudin hendrerit. Nunc suscipit varius dui, a pellentesque leo varius posuere. Proin suscipit hendrerit dui a ultrices. Nam ligula ipsum, auctor at dignissim nec, ornare vel odio. Proin at eros rhoncus, molestie felis eu, tincidunt turpis. Nulla nec dapibus elit.

Kilpailukalenteri

03.05.2018 Elohiljan suomenhevoset, 90 cm, 7/50
05.05.2018 Elohiljan suomenhevoset, 100 cm, 5/50
00.00.0000 Paikan nimi, taso, sijoitus
00.00.0000 Paikan nimi, taso, sijoitus
00.00.0000 Paikan nimi, taso, sijoitus
00.00.0000 Paikan nimi, taso, sijoitus

05.05.2018 Gealán, helppo, 3/49
07.05.2018 Gealán, helppo, 4/49
13.05.2018 Gealán, helppo, 5/49
19.05.2018 Gealán, helppo, 7/49
00.00.0000 Paikan nimi, taso, sijoitus
00.00.0000 Paikan nimi, taso, sijoitus

Päiväkirja

14. helmikuuta 2013

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit, sed diam nonummy nibh euismod tincidunt ut laoreet dolore magna aliquam erat volutpat. Ut wisi enim ad minim veniam, quis nostrud exerci tation ullamcorper suscipit lobortis nisl ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis autem vel eum iriure dolor in hendrerit in vulputate velit esse molestie consequat, vel illum dolore eu feugiat nulla facilisis at vero eros et accumsan et iusto odio dignissim qui blandit praesent luptatum zzril delenit augue duis dolore te feugait nulla facilisi. Nam liber tempor cum soluta nobis eleifend option congue nihil imperdiet doming id quod mazim placerat facer possim assum. Typi non habent claritatem insitam; est usus legentis in iis qui facit eorum claritatem. Investigationes demonstraverunt lectores legere me lius quod ii legunt saepius. Claritas est etiam processus dynamicus, qui sequitur mutationem consuetudium lectorum. Mirum est notare quam littera gothica, quam nunc putamus parum claram, anteposuerit litterarum formas humanitatis per seacula quarta decima et quinta decima. Eodem modo typi, qui nunc nobis videntur parum clari, fiant sollemnes in futurum.

Tämä on virtuaalitalli (virtuaalihevonen)     This is a sim-game stable     © Kelmin suomenhevoset 2018     Ulkoasu © Cery 2018